KUINKA PUPU JA KARHU PÄÄTYIVÄT MAJAKKASAARELLE…
Karhun touhu hellan ääressä keskeytyi, kun Pupu ryntäsi sisään hengästyneenä: ”Kuulehan tätä! Tapasin yhden uuden ystäväni tuolla metsäpolulla. Muistathan sen pupuäidin, jolla on paljon lapsia ja lapsenlapsia, joita hän ikävöi kovasti kun kaikki ovat muuttaneet pois täältä Meren Rannalta jo aikaa sitten. Kerroin sinulle hänestä silloin kun olin tutustunut ensimmäisiin täkäläisiin pupuihin. Hän oli niin apealla mielellä juuri silloin kun hän oli saanut kirjeen yhdeltä tyttäreltään, jonka lapsi oli sairaana. Mutta nyt kaikki on taas hyvin. Törmäsin häneen polulla ihan kirjaimellisesti. Et usko kuinka touhukkaana ja iloisena hän oli menossa postiin. Hänellä oli kainalossaan paketti, jossa oli lahja tuolle lapselle.” Pupu höpötti kokemaansa sellaisella kiireellä, että Karhun oli laskettava kauha kädestään ja otettava Pupua kädestä kiinni: ”Rauhoituhan ystäväiseni hiukan, olet ihan hengästynyt. Kopistele lumet käpälistäsi ja istu tuohon, saat kupin kuumaa keittoa. Ja kerro sitten koko tarina alusta asti.”
”Mmmm…” Pupu maiskutteli keittoa. Liemi oli niin maukasta, ettei Pupu saanut hetkeen sanottua mitään muuta. Karhu otti oman keittolautasensa ja istuutui Pupua vastapäätä. Sitten Pupu alkoi kertoa tärkeästä kohtaamisestaan. ”Tuo ystäväni kertoi lukeneensa Sanomista, että läheisellä Majakkasaarella olisi kiinteistönhoitajan toimi auki. Hän oli ensin innostunut kovasti ajatuksesta ja ajatellut lähettää ilmoituksen jollekin lapsistaan maailmalla. Ajatellen, että jospa vaikka hänen jälkikasvunsa innostuisi hakemaan paikkaa ja muuttaisi lähistölle. Mutta tarkemmin asiaa pohdittuaan hän oli tullut siihen lopputulokseen, ettei kannattaisi yrittää puuttua lasten elämään ja muuttaa heidän suunnitelmiaan omien toivomustensa suuntaisiksi. Hän oli ajatellut asian sitten kuitenkin niin, että jokaisen on itse elettävä oma elämänsä ja jos hänen lapsensa ja lapsenlapsensa ovat onnellisia siellä missä ovat, ei hänen pidä puuttua asiaan.”
”Viisaasti ajateltu!” Tuumaili Karhu, aavistellen ettei tässä kuitenkaan suinkaan voinut olla koko Pupun kertomus. Hän oli jo oppinut, että kun Pupu kokee jotain oikein mielenkiintoista se on yleensä niin tohkeissaan, ettei meinaa saada millään kerrottua asiaa Karhulle, vaan kiertelee ja kaartelee, selittelee ja pohjustaa juttuaan. Aluksi Karhu oli yrittänyt johdatella Pupua menemään suoraan asiaan, mutta sittemmin oli antanut periksi ja antaa nykyisin Pupun kertoilla asiat ihan rauhassa omaan tahtiinsa.
Pupu jatkoi keiton lusikoimista ja näytti miettivän, mikä olikaan jutun juuri. ”Niin, mutta sitten ystäväni kertoi kuinka ennen vanhaan juuri hänen sukunsa oli vastannut tuon Majakkasaaren ylläpidosta. Hänen esi-isänsä olivat toimineet majakanvartijoina ja tuo arvokas ja vastuullinen virka oli siirtynyt suvussa isältä pojalle. Suvun vanhin oli aina vastannut majakan valoista ja nuoremmat olivat hoitaneet muita tärkeitä tehtäviä. Majakkasaaren ylläpito oli vaatinut ison joukon ja koko suku olikin asunut vuosisatoja saarella hoitaen kaiken tarvittavan. Ystäväni oli vielä pikkupupuna päässyt käymään isovanhempiensa kanssa saarella. Hänen isoäitinsä oli nuorena huolehtinut majakan siivouksesta. Joka aamu hän oli lakaissut rappuset ylhäältä alas ja hänellä oli ollut tapana kehitellä mielessään lorua, jossa olisi oma säkeistö joka portaalle. Loru ei ollut koskaan tullut valmiiksi asti. Isoäiti oli päässyt vasta puoleenväliin lorunsa kehittelyssä, eli säkeeseen---, kun työt majakkasaarella oli loppuneet. Se oli ollut kuulemma surullista aikaa. Koko suku oli jäänyt työttömäksi samalla kertaa. Majakan valot oli automatisoitu ja koko saaren hallinta oli ”ulkoistettu”. Ystäväni isoäiti ei ollut koskaan oikein ymmärtänyt mitä sillä tarkoitettiin. He olivat päätyneet siihen lopputulokseen, että ulkoistamisella tarkoitettiin heidän häätämistään saarelta. Kaikkien oli pitänyt etsiä uusi asuinpaikka, osa oli muuttanut etäämmälle ulkosaaristoon, eikä heistä ollut kuulunut sen koommin. Ystäväni perhe oli asettunut tänne ja sittemmin heidänkin lapsensa ja lapsenlapsensa ovat vähitellen muuttaneet muualle. Ulkoistaminen oli siis jatkunut pitkään ja oikeastaan jatkuu edelleenkin, kun ystävänikin omat lapset asuvat kaikki jossain muualla.”
”Mutta sinähän sanoit aluksi, että nyt Majakkasaarella olisi jokin paikka taas auki, vai mitä se tarkoitti?” Kysyi Karhu. ”Ai niin!” Havahtui Pupu omista ajatuksistaan. ”Niinhän se oli! Nyt siellä Majakkasaarella on kuulemma jälleen jokin toimitettava tehtävä. Miten se nyt olikaan…” Mietti Pupu ääneen ja kaivoi taskustaan ryppyisen paperilapun. Pupun ystävä oli antanut Sanomista talteen leikkaamansa ilmoituksen Pupulle. Hän oli itse päättänyt, ettei tee sillä mitään. ”Majakkasaaren kiinteistönhoitajan toimi vapautuu,” luki Pupu ääneen oikoessaan lehdestä leikattua lappusta. ”Ystäväni selitti, että nämä epämääräiset sanat kiinteistöhoitajan toimi, tarkoittavat nykyään samaa kuin heidän sukunsa aikanaan toimittamat tehtävät majakkasaarella. Hän oli nimittäin lukenut Sanomista jutun, siitä kuinka nykyinen kiinteistönhoitaja jää eläkkeelle ja mitä hän saarella ollessaan tehnyt.”
Aikansa päiviteltyään ihmeellisiä sanoja, joita Sanomista saa lukea ja joiden merkitystä voi vain arvailla, Pupu alkoi tiskata astioita ja Karhu kuivasi lautaset kaappiin. Karhu oli koko tiskin ajan miettinyt äskeistä keskustelua ja totesi ripustaessaan tiskipyyhettä uunin luukun kahvaan kuivumaan, että hän uskoo ihmisten keksivän näitä uusia outoja sanoja vain siksi, että he kuvittelevat toisten ihmisten luulevan heitä viisaammiksi kuin ovatkaan, jos he käyttävät sanoja joita nuo toiset ihmiset eivät ymmärrä. ”Mutta onko sellainen viisautta, mitä ei oikein itsekään ymmärrä?” Jäi Karhu pohtimaan.
Seuraavana aamuna Pupu nousi hyvin aikaisin keittämään aamupuuroa. Karhu heräsi hellan kolinaan ja nousi ihmettelemään Pupun aikaista touhua. ”Näin ihmeellistä unta, enkä sen jälkeen saanut enää nukuttua,” Pupu haukotteli hämmentäessään puurokattilaa. ”Uskotko, Karhu, että majakanvartijan elämä on ollut mielenkiintoista?” ”No, varmastihan se on ollut,” vastasi Karhu ja arveli tietävänsä Pupun unen aiheen. Puuroa syödessään Karhu kuunteli Pupun kertomuksen unesta, jossa Pupu ja muinainen majakanvartija olivat joutuneet huimiin seikkailuihin. ”Luulen kyllä, että todellisuudessa majakanvartijan työ on ollut jonkin verran arkisempaa aherrusta kuin unessasi.”
Pupu oli varsin mietteliäs koko päivän ja teki omia askareitaan hartaudella paneutuen hiljaisuuden vallitessa kuhunkin tehtäväänsä. Lattiaa lakaistessaan iltapäivällä Pupu yhtäkkiä tokaisi, että ”Luulenpa sen kiinteistönhoitajan toimen olevan auki meitä varten!”
Jotenkin Karhu oli osannut jo aavistella näin käyvän. Kohta he istuivat kirjoituspöytänsä ääressä, Pupu teroitti kynää ja Karhu sytytti kynttilän. Sitten he aloittivat yhdessä suunnittelemaan sanoja joita kirjoittaisivat vastaukseksi Sanomien ilmoitukseen avoimesta kiinteistönhoitajan toimesta. Sielunsa silmin he jo näkivät itsensä matkustamassa myrskyävällä merellä kohti pimeydessä kuultavaa majakan vilkkuvaloa. Pupun mahan pohjasta nousi ihania väristyksiä, jotka jatkoivat selkärankaa pitkin aina käpälän päihin asti, kuinka jännittäviä ajatuksia!