Pupun ja Karhun

nettikauppa

Pupu ja Karhu

Kauppa

Uutta! Varpu Saaren taulut Varpu Saaren postikortit Tuffan puutyöt Lapsille Muuta kivaa

Luettele kaikki tuotteet
Tuotehaku Tarkennettu haku
Näytä ostoskori
Ostoskorisi on tyhjä.

Asiakkaita

Sivustolla on 2 vierasta

Pupu ja Karhu ovat taiteilija Varpu Saaren luomia hahmoja, jotka ovat asettuneet asumaan Kustaviin, Hellevaaraan. Pupun ja Karhun
elämänfilosofiaan kuuluu kaiken elämän ja erilaisuuden kunnioittaminen, tavallisen arjen ja elämän pienten asioiden tärkeyden ymmärtäminen ja elämän suurten kysymysten pohtiminen.

Jokaisella taululla on tarina ja tarinoista koostuu kokonainen elämänfilosofia. Uskomme, että meissä jokaisessa asuu sisällämme pieni pupu ja karhu, kunhan vain pysähdymme kuuntelemaan heitä. Pupu ja Karhu edustavat meistä jokaisesta löytyvää ns. ”vanhan kansan maalaisjärkeä”, joka tuntuu vain olevan työnnetty kokolailla taka-alalle nykyyhteiskunnassa. Pupu ja Karhu ovat ottaneet mm. tehtäväkseen selvittää, mistä oikein on kysymys ihmisten jatkuvassa kiireessä: Mitä enemmän Pupu ja Karhu ovat ihmisiin tutustuneet, sitä selvemmin he ovat käsittäneet, että ihmisille kiire on jonkinlainen olotila.

Pupu ja Karhu ovat monesti istuneet koko illan miettimässä tätä aihetta. Heidän käsityksensä mukaan kiire on hetkellinen tila, jonka aikana pitää ehtiä tiettyyn paikkaan tiettynä aikana, ja jos on suunnitellut asian huonosti ja lähtenyt liikkeelle liian myöhään, saattaa tulla kiire. Pupun ja Karhun havaintojen mukaan ihmisille kiire on kuitenkin jotakuinkin pysyvä olotila, jolla ei näyttäisi olevan oikeastaan mitään tekemistä minnekään menemisen ja ajoissa ehtimisen kanssa. Ihmiset saattavat jopa istua paikoillaan ja valittaa, että heillä on kiire! Tokihan Pupu ja Karhu sen tietävät, että ihmiset nyt ylipäätään ovat aika kummallisia olioita, varsin monimutkaisia ja joskus suorastaan raivostuttavan epäjohdonmukaisia, mutta kyllä tämä kiire-asia tuntuisi olevan yksi käsittämättömimmistä.

"Miten suuri ja ääretön on maailmankaikkeus. Kun sitä käy ajattelemaan, saattaa oikein huimata. Mihin sinne sijoittaisi pienen Pupun ja ison Karhun; kenties tähtivyöksi yötaivaalle, tai sitten vierekkäin istumaan ja ihmettelemään. Ne, joilla on tallella kyky ihmetellä, ovat rikkaita. Heillä on kaikki maailman ihmeet ihasteltavina."

Syyskuussa 2010

Tämä on pieni muistokirjoitus olennolle nimeltä Osmo.

Osmo muutti meille maalle kaupungista viettämään eläkepäiviään noin kuusi vuotta sitten. Kolliksi se oli aika arka, mutta huomasi nopeasti maalaiselämän hyvät puolet. Hiiriä ja myyriä riitti vaikka toisille jakaa. Tuosta jakamisesta Osmo päätti tehdä aika nopeastikin lopun. Naapurien kissoille ei juurikaan ollut asiaa meidän pihalle.

Osmolla oli hyvin hienostunut käytös. Se ei kerjännyt ja oli täydellisen siisti. Huomiota se osoitti meille sen verran kuin hienon kissan sopii. Ajan kuluessa se tietysti huomasi miten helppoa meitä on naruttaa ja sen ruokavalio muuttui yhä hienostuneemmaksi. Miten pienellä eleellä, kääntäen selkänsä, se saattoikin kertoa ettei kyseinen ruoka miellyttänyt sitä juuri nyt.

Koska se oli kunnon kolli, se tietysti solmi miehisen ystävyyssuhteen parempaan puoliskooni. Yhdessä ne laittelivat hallissa moottoripyörää niin talvi kuin kesäteloille. Hauska oli katsella kun nämä kaksi rinnan tepastelivat hallipolkua. Ja juttelivat keskenään.

Pupun ja Karhun kanssa Osmo oli mitä parhaimmat kaverit. Kun minä maalasin , makoili Osmo pöydällä värien keskellä. Toisinaan se oli saanut tassuihinsa maalia ja lankkulattiat heloittivat kirjavia tassunjälkiä. Niitä on siellä vieläkin.

Viimeisen vuoden aikana sen kuulo heikkeni dramaattisesti. Siirryimme eräänlaisiin viittomiin. Ja katsekontakti tuli erittäin tarpeelliseksi. Muistan elävästi miten tuo kissa kipusi vinttiin ja kävi tarkastamassa, olenko maalauspaikalla. Vaihdettiin katseet ja todettiin että kaikki on hyvin. Jatkettiin molemmat hommiamme.

Elokuun 16 päivä vanhuksen sydän ei enää kestänyt ja se siirtyi olentojen taivaaseen. Tätä kirjoittaessa taas pyrkii kyynel silmäkulmaan. Toki ymmärrän vallan hyvin että kaikella on aikansa.Ja elämä hyvin pitkälle onkin oppimista luopumaan.

Osmohan tuli meille viettämään eläkepäiviään. Se oli meidän tarinan punainen lanka. Vieläkin kuulen sen tassujen äänen vintin rappusilla ja tuon ”kurr” tervehdyksen. Toisinaan näyttäisi että noita värillisiä tassun jälkiä on ilmestynyt lattialle lisää. Sehän on tietysti mielikuvitusta. Mutta varmaa on että Pupun ja karhun kanssa Osmo tulee vielä tauluissa seikkailemaan . . . . . . . .

Pupun ja Karhun uutiskirje elokuu 2010

Pupu ja Karhu käväisivät Kaustisen Folk festivaaleilla. Ja ihan kahdestaan. Minä istuin kotona maalaamassa kun nämä kaksi nauttivat hyvästä musiikista ja hyvästä seurasta.

Hassua tässä on se, että itse en ole koskaan Kaustisilla edes käynyt. Festareista puhumattakaan. Viime vuonna onnistuin lähettämään sinne suosikkibändini venäläisen Minus Trelin. Kannattaa kuunnella heidän musiikkiaan vaikkapa You Tubesta http://www.youtube.com/watch?v=jN6n_j90oVs Tuossa Anna Pingina laulaa kappaletta ”Lehdet”. Tutustuin kokoonpanoon aika hauskalla tavalla. Olin mukana järjestämässä Kura Rockia tässä ihan kotitalon nurkilla. Pidän suunnattomasti venäläisestä pihasoittaja porukasta nimeltä Ad Libitum. Tätä porukkaa koetin saada meille Kurarockiin. Haeskelin netistä sivuja jotta saisin yhteystiedot. Etsinnän jälkeen löysinkin. Ja laitoin meiliä menemään. Kirjoitin että juurikaan mitään emme voi maksaa. Matkat ja majoituksen ja ruoat voimme tarjota. Ihmeekseni sain seuraavana päivänä vastauksen että soittaisimme mielellämme siellä ”keskellä ei mitään”. Matkustin joka tapauksessa Pietariin ja sovin tapaamisen heidän kanssaan. Silloin minulle selvisi että bändi ei ollutkaan Ad Libitum vaan Minus Treli. Erehdys tuli siitä että Minuksen porukasta muutama oli soittanut Libitumissa ja siksi tuo sähköposti meni minne meni. Olin hetken hämilläni, koska olimme jo kaikki yksityiskohdat sopineet. Menin koneelle ja kuuntelin juuri tuon Annan biisin Listja ja vakuutuin että erehdykseni oli ainoastaan positiivinen. Tästä alkoi meidän ystävyys. Minukset tekevät tällä hetkellä kappaletta joka perustuu vanhaan kalevalaiseen runoon. Sain olla apuna kun he käänsivät tuota runoa venäjäksi.

Tätä kirjoittaessani tuli mieleen että minulla on jäljellä muutama heidän cd levynsä. Jos jollekin tulee hirveä halu kuunnella lisää ja ihan omalta cd ltä, voin semmoisen toimittaa. Eikä tuo ole vaiva eikä mikään niitä lisää Pietarista pyytää.

Pupu ja Karhu ovat jo palanneet kotiin ja uudet kujeet ovat jo alkaneet. Valmistelen näyttelyä Hartolaan. Vuohelan Herkkupuodissa on jo kortteja ja muuta pientä myytävänä. Viikolla 35 on sitten ihan oikea näyttely. Sen nimeksi näyttäisi tulevan LEIPÄ. Taikinaan sekoitetaan hieman tauluja CCCP näyttelystä. Ainakin kaikki maanviljelystä ja karjanhoitoa käsittelevät. Ja lisätään ripaus uutta leipomokuvaa ja saadaan aikaseksi näyttely nimeltä ”Leipä”.

Loppuun vielä terveiset Sakkola juhlista Vesijärveltä. Kaksikko kävi ilahduttamassa jo ennestään iloista karjalaisjuhlaa. Entisen Sakkolan pitäjän tunnus on porsas. Hyvin tulivat Pupu ja Karhu toimeen myös porsaiden kanssa.

Vappe

Minnus Trelligh

Pupun ja Karhun uutiskirje heinäkuu 2010

Festareilla

Hevyä!

Olinpa tuossa kesäkuun toisella viikolla talkoohommissa metallifestareilla. Näköalapaikka oli mitä mainioin infossa. Luukulta avautui näkymä telttailualueelle sekä myyntikojuihin. Ovelta taas näin lavalle ja saatoin seurata esityksiä. Musiikin kuulemisesta ei ollut ongelmaa.

Varustauduin toimeeni kassillisella villalankoja ja isolla kasalla eväitä. Molempia tarvittiin. Langoista virkkasin pupu-peittettä. Ruoat taasen menivät milloin kenellekin tarvitsevalle.

Hyvinkin mielenkiintoiseksi osoittautui tuo kenttä, jossa teltat ja kojut olivat. Ensinnäkin suurin osa yleisöstä oli miehiä. Näitä mustiin pukeutuneita ponnaripoikia. Olipa joukossa yksi munkin kaapuunkin pukeutunut. Tuli mieleen antiikin kreikan aukio, jossa miehet keskustelevat pienissä ryhmissä. Tällaisia porukoita festareilla oli oikeastaan kaiken aikaa. Päitä nyökyteltiin, käsillä kuvailtiin jotakin, tervehdittiin kädestä ja halattiin. Samoin kiinnitin huomioni, miten nämä mustat miehet rauhallisesti kulkivat kentällä ja vaihtoivat keskusteluryhmiä. Tunnelma oli erittäin hieno. Olisin halunnut olla mukana kaikissa noissa keskusteluissa, vaikken tiedä edes, mitä ne koskettelivat.

Riemukasta oli katsella muutamia selvästikin jälleennäkemisiä. Karhumaisin ottein miehet syleilivät toisiaan, läimäyttelivät olalle. Muutamat innostuivat karhunpainiin pururadalla. Ehdottomasti toverilliseen ja leikilliseen. Väistämättä tuo kaikki toi mieleen tarinat ja kuvat omasta Karhustani.

Työparini festareilla tekee lopputyönä tutkielmaa Metallikulttuurista. Sain ongittua paljonkin mielenkiintoista aiheesta. Käytiin läpi Kalevalaa ja suomalaisia kansantarinoita.

Nyt tiedän että ”genrejä” metallimusiikissa on lukuisia. Onpa olemassa myös Kristillinen hevy - musiikki. Jone Nikula on kirjoittanut aiheesta kirjan Rauta-aika. Sanoituksista Nikula kirjoittaa mm. ”biisien aiheet kumpuavat usein suomalaisuudesta. Innoittajina ovat mytologia, historia, Kalevala, luonto ja usein aiheeseen liittyvät tytöt ja pojat ja tykkääminen.”

Minä siis istuin nuo kaksi päivää infossa ja virkkasin kaiken luppoajan. Mustatukkaiset , nahkavaatteiset kävivät ihastelemassa työtäni! Yhden saksalaistytön kanssa kulutimme tunteja vain vaihtaaksemme tietojamme hyvistä käsityösaiteista. Hänellä oli ihan mahtavasti itse kirjailtu takki. Ja monet halusivat tietää, tuleeko peitto festareilla valmiiksi. Ja tulihan se . . . .

Terveisin, Varpu!

Pupun ja Karhun uutiskirje kesäkuu 2010

Neuvostoliitto näyttely on sitten valmis! Jos niin suuri aihe voi koskaan valmiiksi tulla.

Viimeisenä maalasin nuo suloiset Matreshkat. Onhan niitä itsellänikin. Pikku Oskari (lapsen lapsi) aikoinaan leikki puunukeilla, joista jokainen kuvasi Neuvostokirjailijaa. Oskari niitä laittoi pienillä sormilla sisäkkäin ja minun oli kerta toisen jälkeen kerrottava nuken nimi! Niinpä Oskarin liki ensimmäinen sana olikin Pushkin eikä äiti. Nuket ovat esillä näyttelyssäkin ja siellä käydessään voi kokeilla, miten löysiksi nuket ovat käyneet suuresta kulutuksesta.

Puunukeista on myös kirjoitettu pikku tarinoita. Minua hiukan hämmästytti niiden samankaltaisuus Pupu ja Karhu tarinoiden kanssa. Tai kenties tarinat aina ovat noudattaneet tiettyä kaavaa ja siksi ne tuntuivat tutuilta.

Neuvostotarinoita voi lukea ainakin www.pupujakarhu.com sivuilta galleriasta CCCP

Ja tietenkin ne ovat esillä Kustavin näyttelyssä.

Lopuksi pieni historiikki tuosta suloisesta Matreshka nukesta:

Venäläiset Matushka nuket ovat tunnettuja kaikkialla maailmassa. Nimi Matryoshka saattaa tulla rakkaasta tytön nimestä Masha. Toinen tulkinta on matrona. Sana tulee latinan sanasta mater, äti. On olemassa myös tulkinta että nimi liittyy Hindujen äitijumalaan Matriin.

Nukke kaikkien lähteiden mukaan syntyi Lelukaupan työpajassa Leontief -katu 7:ssä, joka silloin kuului Anatoli Ivanovits Mamontoville. Anatoli Ivanovits sekä hänen veljensä olivat erittäin kiinnostuneet kansan taiteista. Heidän pajassaan jatkuvasti kehiteltiin lapsille kehittäviä leluja. Tämä viittaa siihen että nukke oli alkuperältään tarkoitettu leluksi.

Taiteilja Malyutina näki nuken ja innostui maalaamaan nukkeja. Kaikkein ensimmäinen nukke piteli kädessään mustaa kukkoa. Yllään hänellä oli huivi ja mekko. Muodoltaan hän oli nykyistä hoikempi, pullon muotoinen ja korkeus 19 cm. Sisäkkäin oli kahdeksan hahmoa. Iso tyttö, seuraavana poika ja näin ne vuorottelivat. Viimeinen oli pieni vauva.

Varsinainen tyttö-matryoshkan sarja otti osaa 1900 luvulla Pariisin maailmannäyttelyyn. Ensimmäinen nukeista oli hymyilevä, sitä seurasivat ylpeät, omahyväiset kaunottaret. Tämä nukke sai näyttelyssä kultamitalin.

Nukkeja maalasi ainakin kaksi kuuluisaa taiteilijaa Sergei Malyutin sekä Basil Zvezdochkin. Venäjällä oli pitkä perinne munien ja koristeellisien rasioiden maalauksessa. Nukkien maalaaminen oli jatkoa tälle taiteelle.

Nykyisin nukkeja on yleensä pariton määrä sisäkkäin. Tuo sisäkkäin asettelu kuvaa jatkuvuutta, terveyttä, hyvinvointia. Nykyiset presidentit ovat myös esitelty nukkeina. Siinäkin on kysymys jatkumosta.

Matryoskiin liittyy myös tarinoita:

Puiset nuket metsässä.

Pupu ja Karhu ihastelevat Matryoskoita

Olipa kerran kolme nukkea vanhin –Sasha, keskimmäinen – Dasha ja kolmas pieni -Masha

He lähtivät kävelylle metsään ja tapasivat ystävänsä korin kanssa.

Matryoska kysyi :

- tiedätkös että olemme menossa metsään?

- Kyllä, vastasi ystävä.

- Ja miksi?

- Haluamme kerätä sieniä. Mutta minne sinä olet menossa?

- Vadelmia keräämään.

- No, mennäänkö yhdessä?

- No, sehän sopii ja he lähtivät yhdessä.

He keräsivät vadelmia ja näkivät karhun pennun, pentu popsi makeita marjoja.

- Viedään se kotiin ja leikitään sen kanssa, - sanoi Masha.

- Ei, se on vielä pentu ja tarvitsee äitiä - sanoi Sasha ja tytöt lähtivät kotiin.

Ostretsov Xenia

Matryoskan seikkailu

Kolme nukkea Vanhin -Sasha , keskimmäinen –Dasha ja kolmas pieni – Masha asuivat yhdessä. Nuket lähtivät metsään poimimaan kukkia ja marjoa. Ja Masha meni niin syvälle metsään ettei löytänyt enää tietä takaisin. Sasha ja Dasha alkoivat huudella Masha-siskoa. He etsivät siskoa ja törmäsivät kettuun. He kysyivät, oliko kettu nähnyt Pikku-Mashaa. Kettu kertoi ettei ollut nähnyt, mutta se voisi tiedustella metsän eläimiltä.

Ja Masha oli peloissaan kun ymmärsi että oli eksynyt ja alkoi itkeä ääneen ja huutaa apua. Harmaa susi kuuli Mashan itkun. Sen kävi sääliksi Pikku-Mashaa ja se päätti auttaa nukkea löytämään sisaret. Susi laskeutui maahan ja Masha kiipesi selkään. Ne lähtivät yhdessä hakemaan siskoksia. Ja kettu tapasi ne metsässä ja kertoi missä siskot odottavat Pikku-Mashaa. Ne juoksivat kautta niittyjen ja löysivät siskot. Susi ja kettu auttoivat siskokset yhteen. Ja tämän jälleennäkemisen jälkeen nuket eivät olleet erillisiä.

PUPUN JA KARHUN UUTISKIRJE TOUKOKUU 2010

Lisää artikkeleita...